Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa, melkeinpä aina. Ja puolet siitä ajasta, vähintään, kirjoittaminen on ollut minulle kauhean vaikeaa. Istun ja pyörittelen sanoja, mietin ymmärtääkö tätä nyt, voiko ymmärtää monella tavalla, pitäisikö vielä muokata. Tekstiviestin tai WhatsApp-viestin kirjoittaminen kestää vähintään kymmenen minuuttia, vaikka asia olisi yksinkertainen ja vastaanottaja tuttu.
Ja silti haluaisin kirjoittaa ja tulla ymmärretyksi ja pitää yhteyttä ja selvitellä ajatuksiani. On kummaa, miten vaikeaa on tehdä mitä tahtoo. Siksi tahdoin aloittaa tämän blogin, että tekisin silti ja saisin olla juuri niin kummallinen kuin olen. Treffiblogia tästä ei (toivottavasti) tule, olen ihmeen kaupalla löytänyt oman prinssini, mutta haluaisin kertoa elämästäni: täällä ollaan Kumman kaa.
 |
| Kumma kuvajainen |
Tämä juurakko tai mikälie antoi blogilleni nimen. Näin siinä heti Gallen-Kallelan naisen, Pohjan akan tapaisen, rujon mutta silti komean. Haluaisin olla sellainen, ja rujous onkin helppoa, komeudesta en vielä tiedä. Kuvassa olen kuitenkin minä, juurineni, piikkisuortuvineni, käsi ojossa ja kylmänkankeana. Hauska tavata, toivottavasti kirjoitan lisää ja toivottavasti sinä luet.
